sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Laskettu aika lähestyy
Olen välillä hyvin malttamaton ja kärsimätön: Haluaisin jo synnyttää. Haluaisin saada vauvamme jo syliini. Haluaisin jo aloittaa vauva-arjen. Onneksi rakas mieheni jaksaa muistuttaa minua, että vauvalla on hyvä olla kohdussa, eikä hänellä siksi ole mikään kiire sieltä pois. Silti toivoisin, ettei raskaus ainakaan kovin paljon veny lasketusta ajasta.
Siinä missä oma blogikirjoitteluni on jäänyt vähäiseksi, myös blogien lukeminen on jäänyt taka-alalle. Nyt pitkästä aikaa muiden tekstejä luettuani olen äärimmäisen onnellinen huomatessani, kuinka monet lapsettomuusblogeja kirjoittaneet ovat nyt raskaana. :) Toivon, että jokainen lapsettomuudesta kärsivä tai kärsinyt saisi tarinalleen onnellisen lopun. Meillä ainakaan ei Onni enää ole kadoksissa. <3
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Oliko se vahinko?
En loukkaantunut kysymyksestä, koska tiedän kyseisen henkilön möläyttelevän välillä mitä sattuu. Vastasin kohteliaasti, että raskaus oli hyvin toivottu. Ilmeisesti muiden silmissä 25-vuotias ei kuitenkaan voi tulla raskaaksi kuin vahingossa. Voi kun tämä sammakoita suustaan päästelevä työkaverini vain tietäisikin, että kyseessä on kaikkea muuta kuin vahinko; voisi jopa sanoa, että raskauteni on vahingon vastakohta!
Noh, muut saavat kuvitella mitä haluavat, sillä minä tiedän asian todellisen laidan. Meidän pienokaisemme ei todellakaan ole mikään vahinko, hän on pieni suuri ihmeemme. <3
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Tähän mennessä raskaus on sujunut hyvin. Nt-ultrassa kaikki vaikutti oikein hyvältä, joten periaatteessa nyt pitäisi jo voida luottaa raskauden sujuvan hyvin loppuun asti. Silti pelko kulkee edelleen välillä matkassa, mutta yritän päästä siitä eroon, Haluan nauttia raskaudesta ja silitellä hitaasti kasvavaa mahaani. Kaikki on hyvin.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Kaikki hyvin
Viime viikolla kävimme myös neuvolassa, mistä saimme mukaamme paljon uutta tietoa. Kai tässä kohta pitäisi tajuta, että raskaana ollaan. Viikonloppuna olimme ystävien vauvan ristiäisissä, ja siellä oli tarjolla mm. juustokakkua, kuppikakkuja sekä voileipäkakkua. Kun kyselin, että mitä niissä on, ja paljastui, että kaikissa on tuorejuustoa, niin raskaus paljastui parille ystävälle, Tarkoituksena oli pitää asia vielä salassa jonkin aikaa, mutta näköjään aina ei kaikki mene ihan suunnitelmien mukaan. Ystävät olivat kuitenkin niin iloisia ja onnellisia puolestamme, että oikeastaan on vain ihanaa, että asia paljastui. :)
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Peruuntunut neuvolakäynti
Aikaa peruessani en hoksannut neuvolan hoitajalta kysyä, miten tällainen sairastelu vaikuttaa raskauden kulkuun. Toivon sydämeni pohjasta, että pikkuinen saisi tarvittavat ravintoaineensa minulta, vaikka melko mahdottomalta se tuntuukin. Nyt en voi tehdä muuta kuin levätä ja yrittää juoda paljon. Ja lähettää rakkaita terveisiä masuasukille: äiti lupaa parantua pian, koeta kestää vielä vähän aikaa! <3
maanantai 23. helmikuuta 2015
Pieni sykkivä sydän
Tänään kävimme poliklinikalla ultrassa. Ruudulla näkyi pienen pieni alkio ja sen pieni sykkivä sydän.
Kaikki näytti lääkärin mukaan hyvältä ja alkio vastasi viikkoja 7+1 (nyt menossa 6+6) eli vauvamme on kasvanut reippaasti.
En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun näin ruudulla sydämen sykkeen. Onnenkyyneleet valuivat poskiani pitkin. Mies hymyili vieressä onnellisinta hymyään. Siellä se on, meidän oma pienokainen.
Nyt vain täytyy nauttia täysin rinnoin tästä tilanteesta. Toivon sydämeni pohjasta, että pikkuinen jatkaa reippaasti kasvuaan ja että kaikki menee hyvin. <3
tiistai 17. helmikuuta 2015
Ystävien raskausuutisia ja kateutta
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Oireita ja ultran odottelua
Alkuraskauden ultraan on vielä puolitoista viikkoa. Aika tuntuu matelevan, ja kieltämättä välillä tulee ajateltua ja pelättyä, että päästäänköhän tällä kertaa ultraan asti. Peloista huolimatta haluan nauttia mieheni kanssa tästä raskaudesta, vaikkakin vielä melko varovaisesti.
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Varovaisen onnellinen
Aamulla kävin verikokeessa, ja iltapäivällä hoitaja soitti ja kysyi, onko minulla ollut raskausoireita. Vastasin, että se riippuu tietysti siitä, mitä se verikoe näyttää.
Hoitaja kertoi, että hcg-arvo oli hyvä, eli erilaiset oireeni ovat kuin ovatkin olleet raskausoireita.
Nyt tässä sitten odotellaan alkuraskauden ultraa muutama viikko. Toivottavasti tällä kertaa pääsemme sinne asti.
Nyt olen varovaisen onnellinen. <3 Voi kunpa tätä onnea kestäsi pitkään!
torstai 29. tammikuuta 2015
Ollako vai eikö olla (raskaana)?
Asian jatkuva miettiminen ei tietenkään auta asiaa, eikä sitä miksikään muuta. Olen ollut huomaavinani joitakin raskausoireita, mutta en haluaisi tehdä niistä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Odottelen vielä piinapäivään 14, jolloin pääsen veritestiin. Voi kunpa aika menisi nyt oikein nopeasti! Ja voi kunpa vajaan viikon päästä saisimme miehen kanssa kuulla iloisia uutisia!
tiistai 20. tammikuuta 2015
Kun optimismi vaihtuu jälleen pessimismiksi
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Uusi vuosi, uudet kujeet
Jotakin tekemistä saattaa olla sillä, että sain muutama viikko sitten aloittaa uudessa työpaikassa, eikä minulla siten ole ollut niin paljon aikaa pyöriä blogimaailmassa. Minulla on niin paljon opittavaa uudessa työssäni, että kaikki ajatustyö menee sinne. Olen äärimmäisen iloinen, että pääsin useamman kuukauden työttömyyden jälkeen taas töihin.
Eräästä toisestakin asiasta olen iloinen, mutta samalla myös hyvin pelokas. Uusi ICSI-hoitomme aikaistui yli kuukaudella (kuukautiskiertoni ja labran lomaviikkojen vuoksi), ja nyt tässä onkin jo useampana iltana pistelty hormoneja alamahaan. Onnekseni mies on hoitanut pistämisen, sillä itse en siihen kykene.
Näillä näkymin punktio ajoittuu ensi viikolle. Koko hoitorumba ei tällä kertaa tietenkään jännitä niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla, mutta odotukset ovat sitäkin korkeammat. Olen välillä huomannut ajattelevani, että ihan kohtahan minä taas saan tehdä sen positiivisen raskaustestin, ja että vuoden lopulla saamme vauvan luoksemme. Mistähän tällainen ylioptimistinen ajattelu kaltaiseltani pessimistiltä kumpuaa? Liian optimistinen ajattelutapa on tässä tilanteessa jopa melko vaarallinen: hoidon nyt mahdollisesti epäonnistuessa tipahdan kyllä todella korkealta ja kovaa.
Täytynee vielä perjantain ultraäänen yhteydessä pyytää lääkäriä kertomaan hoitojen onnistumisprosenteista ja palauttamaan minut takaisin maan pinnalle.
Toisaalta, kyllä minä haluan uskoa siihen, että nyt kaikki menee hyvin. Turha tässä etukäteen on murehtia.