tiistai 17. helmikuuta 2015

Ystävien raskausuutisia ja kateutta

Muutaman viime päivän aikana olen kuullut pari uutta raskausuutista ystäväpiiristä. Ensimmäistä raskausuutista olin osannut jo jonkin aikaa odottaa, ja olin kyseisen pariskunnan puolesta hyvin onnellinen. Samassa yhteydessä paljastui puolivahingossa myös oma raskaus.

Toisesta raskaudesta mieheni kuuli ystävältään puhelimitse. Laskettu aika on kesäkuussa. Samaan aikaan kuin meidänkin ensimmäisen raskauden laskettu aika olisi ollut. Jostakin kumman syystä minuun iski tuttuakin tutummaksi tullut tunne: kateus. En osannut suoranaisesti iloita tämän ystäväpariskunnan raskaudesta, vaikka kuinka olisin halunnut. Kyseinen pari on ollut yhdessä jo pitkään ja he ovat ihania ihmisiä, joten kaiken järjen mukaan minun pitäisi hyppiä riemusta heidän puolestaan. Varsinkin kun olen itsekin nyt raskaana, niin luulisi muiden puolesta iloitsemisen olevan helpompaa. Ehkä olen kateellinen siksi, että heillä raskaus on jo niin pitkällä, että he voivat huoletta siitä iloita ja kertoa ihmisille. Ehkä heidän raskautensa laskettu aika muistutti taas omasta keskenmenosta. En tiedä muuta kuin sen, että tunnen itseni juuri nyt erittäin typeräksi ja tunnevammaiseksi. Häpeän ajatuksiani.

Minun on edelleen vaikea uskoa sitä, että olen raskaana. Olen käynyt vain yhdessä veritestissä, enkä yhdessäkään ultrassa. Eihän tässä oikeastaan vielä voi iloita yhtään. Oireetkin tuntuvat vaihtelevan päivittäin. Pystynköhän nauttimaan raskaudesta ensimmäisen ultran jälkeenkään? Entä mahdollisen toisen ultran? Kuinka kauan epäilen ja pelkään tämänkin raskauden menevän kesken? Tämän raskauden kohdalla olen ollut paljon varovaisempi iloitsemisen suhteen, ja nyt raskaudesta tietää meidän lisäksemme ainoastaan neljä ihmistä (joista vain kahdelle on kerrottu tarkoituksella).
Mies kysyi minulta tänään, kun kerroin olevani vähän kateellinen ystävien vauvasta, että enkö muista, että meillekin tulee vauva. Vastasin, että en oikein osaa vieläkään uskoa sitä. Siksi olikin erityisen hassua tänään löytää oma blogini odotusblogit-listalta Haaveista totta -blogissa. (Lisäys 18.2.2015: Se sai minut tajuamaan, että minähän todellakin olen raskaana. Ihanaa, että joku muu on sen hoksannut , kun itse sitä en tajua.)

6 kommenttia:

  1. Hei! siirrän sinut takaisin tuohon kuumeilijoiden listaan. Anteeksi jos pahoitin mielesi, joka ei ollut tarkoitus. :/

    VastaaPoista
  2. Voi Laura, et todellakaan pahoittanut mieltäni! Päinvastoin sait minut tajuamaan, että minähän todellakin olen odottaja, en vain vielä meinaa uskoa sitä itse! Olin enemmänkin otettu siitä, että olit minut lisännyt odottajien listaan.
    Pahoittelen, jos/kun ilmaisin asian epäselvästi!
    Toivottavasti sinunkin blogi muuttuu pian odotusblogiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Siirsin sinut kuitenkin varmuuden vuoksi vielä takaisin tuonne toiselle listalle ja odotan siihen ultraan asti, että tietää kaiken olevan kunnossa. Tsemppiä! :)

      Poista
    2. Kiitos ymmärryksestä ja tsempeistä! :) Onneksi se ultra on jo melko pian, vaikka aika tuntuu kyllä matelevan. :D

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista