torstai 29. tammikuuta 2015

Ollako vai eikö olla (raskaana)?

Tänään on 8. päivä alkionsiirron jälkeen eli "ammattilaistermein" piinapäivä 8. Väistämättä mielessäni pyörii jatkuvasti kysymys: olenko raskaana?

Asian jatkuva miettiminen ei tietenkään auta asiaa, eikä sitä miksikään muuta. Olen ollut huomaavinani joitakin raskausoireita, mutta en haluaisi tehdä niistä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Odottelen vielä piinapäivään 14, jolloin pääsen veritestiin. Voi kunpa aika menisi nyt oikein nopeasti! Ja voi kunpa vajaan viikon päästä saisimme miehen kanssa kuulla iloisia uutisia!

8 kommenttia:

  1. Itselläni vasta 5.päivä menossa (IVF tuoresiirto) ja myös kaksi alkiota matkassa. Tuntuu että tämä on se hoitorumban pahin vaihe, ei niinkään ne pistokset ym. Hulluksi tässä tulee kun vuorotellen epätoivo ja toiveikkuus nostaa päätään. Toivon niin teille sitä parhainta lopputulosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Sinullakin on siis jännittävät ajat menossa! Monesko hoitokerta sinulla/teillä on kyseessä? Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että nämä piinapäivät ovat hoitojen henkisesti rankin vaihe, kun ei voi oikeastaan tehdä yhtään mitään muuta kuin odotella ja yrittää pitää mielikuvitusta aisoissa. Tuntemukset tosiaankin vaihtelevat laidasta laitaan ihan joka päivä. Onneksi aika kuitenkin kuluu, vaikkakin aivan liian hitaasti. Toivottavasti piinapäiväsi kuluvat nopeasti ja päättyvät maailman ihanimman uutisen kuulemiseen. <3
      Suuri kiitos sinulle toivotuksistasi, parhainta lopputulosta minä ja miehenikin toivomme. <3

      Poista
    2. Meillä vasta ensimmäinen hoitokierros mutta luultavasti (taas tämmönen päivä) loppukesästä uusi kierros tulossa, koska pakkaseen ei saatu mitään. Meillä vielä oman lisänsä jännittämiseen tuo, että jos vaikka positiivinen testi tuliskin niin saa jännätä että missä se raskaus on ja onko sitä ylipäätään (2 kohdunulkoista ollut eikä yhtään normaalia raskautta). Toki sama jännäyshän se on muillakin. Eipä ole koskaan ennen päivät näin hitaasti kuluneet :(

      Poista
    3. Eihän sitä koskaan tiedä, jos ensimmäinen hoitokierros tuo teille positiivisen tuloksen. :) Varsinkin, kun sinulle on siirretty kaksi alkiota. Oletteko tekin julkisella puolella hoidoissa, kun mahdollinen uusi hoito olisi (vasta) loppukesästä?
      Ikävä kuulla, että olette joutuneet kokemaan kaksi kohdunulkoista raskautta. :( Uskon, että kohdunulkoisten raskausten takia teidän olisi ehkä vaikea nauttia positiivisesta tuloksesta, kunnes raskauden sijainti on varmistettu. Itseäkin jo valmiiksi kauhistuttaa, että vaikka testi olisi positiivinen, niin miten siitä osaisi nauttia, kun aiempi keskenmeno kummittelisi mielessä. (Meilläkin keskenmenneen raskauden kohdalla epäiltiin yhdessä välissä kohdunulkoista raskautta.)
      Mutta onneksi hoitopaikassa pääsee alkuraskauden ultraan melko varhaisessa vaiheessa.
      Tsemppiä piinailuun; kyllä se aika kuluu, vaikka se hitaalta tuntuisikin. :)

      Poista
    4. Tarkoituksena oli tsempata teitä mutta se menikin nyt toisinpäin :( Kiitos sinulle kannustavista sanoista. Tässä tuntee, että on aivan yksin vaikka meitä on aivan liian paljon jotka joutuu tämän saman kokemaan. Ollaan julkisella joo, raivostuttavan hitaasti asiat etenee. Mutta toisaalta nyt eka kierroksen huonon vasteen vuoksi olisi ehkä harmittanut vielä enemmän ne kauheat lainat niskassa kun mitään takeita tässä ei ole että raskaus alkaisi..Ikävä että teiltäkin on viety se huoleton raskausajan odottaminen ja iloitseminen, se on yksi asia mistä olen erityisen katkera. Varmasti jos joskus tulee raskaaksi niin on hirmu vaikea nauttia siitä, koko ajan pelko varmasti päällimmäisenä tunteena. Tsemppiä kovasti teillekin! :)

      Poista
    5. No sehän ei haittaa mitään, jos tässä tsempataan toisiamme puolin ja toisin! :) Tukea tarvitsee itse kukin tässä tilanteessa, jossa todellakin tuntee usein olevansa yksin. Toisaalta on ihanaa, että voi jotakin kautta saada vertaistukea, kun taas toisaalta tätä ei yhtään toivoisi kenellekään muulle koettavaksi.
      Joo julkisella puolella ainoa haittapuoli on juurikin hidas eteneminen, mutta kyllähän siinä säästää pitkän pennin..
      Kiitos vielä tsempeistä! Kerrothan sitten, miten teillä käy! :)

      Poista
  2. Onko sulla ollu mitään raskausoireita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minulla ollut joitakin "oireita", joita voisi luokitella raskausoireiksi. Miehen mukaan olen itkenyt (ja sen jälkeen nauranut) ihan kummallisille asioille. Olen myös huomannut samanlaista muutosta kohdunkaulassa kuin viime plussakierrossa. Lisäksi olen ollut tosi väsynyt ja usein on ollut huono olo. Repäisykipujakin olen tuntenut aivastellessa ja kiertoliikkeissä.
      Toisaalta kaikki nämä oireet saattavat johtua myös lääkkeistä tai olla mielikuvituksen tuotetta. Onneksi testipäivään on enää kolme yötä!

      Poista