Kävimme tällä viikolla mieheni kanssa psykiatriaan erikoistuvan lääkärin juttusilla. Olimme käyneet hänen luonaan jo kerran aikaisemmin, melko pian keskenmenon alettua. Sekä minä että mieheni olemme kokeneet juttelun hyödylliseksi ja mielestäni se on auttanut keskenmenon läpikäymisessä.
Lääkäri kertoi diagnoineensa minut lievästi masentuneeksi. Hän myös varovasti ehdotti masennuslääkkeiden aloittamista. Olin hieman hämmentynyt, vaikka tiedänhän minä, että olen ollut jo todella pitkään allapäin. Minäkö masentunut? Olenko ihan oikeasti niin surullinen, että lääketieteen ammattilainen pitää minua lievästi masentuneena? Toki itkeskelen usein ja minulla on pelottavia itsetuhoisia ajatuksia. Siihen minulla on kuitenkin monia syitä: pitkään kestänyt lapsettomuus ja sen hoitaminen toistaiseksi tuloksetta, ensimmäisen raskauden päättyminen keskenmenoon, muutaman kuukauden ajan jatkunut työttömyys sekä asuminen paikkakunnalla, jolla minulla ei ole ystäviä, eikä kovin paljon tuttaviakaan. Alakuloisuus ei liene tässä tilanteessa mikään ihme, mutta ovatko masennuslääkkeet ainoa keino saada mielialaa paremmaksi?
Kun olin raskaana, asiasta tietoiset ystäväni iloitsivat puolestani. Eräs ystäväni sanoi, että hänestä oli ihanaa nähdä kasvoillani aito hymy pitkästä aikaa. Olen miettinyt hänen sanojaan. Ehkä olen jo hyvin pitkään ollut surumielinen ja raskaus sai minut pitkästä aikaa onnelliseksi. Se onni ei valitettavasti kauan kestänyt, ja vajosin keskenmenon jälkeen entistä suurempaan synkkyyteen.
Lääkärin ehdotus masennuslääkkeistä ei saanut varsinkaan mieheni puolesta iloista vastaanottoa. Lääkäri oli epävarma, voisivatko lääkkeet vaikuttaa hedelmöityshoitojen tekemiseen, joten hän aikoi selvittää asiaa. Lääkärillä oli kuitenkin hyviä pointteja. Hänen mukaansa tilanteeni on tällä hetkellä vaikea, ja vaikeaan oloon kannattaa puuttua mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Lääkitys saattaisi auttaa myös jaksamistani seuraavan hoitokerran suhteen. Olen itse kallistumassa lääkityksen aloittamisen puolelle, mutta harkitsen asiaa vielä jonkin aikaa. Ehkä minä sitten tosiaan olen masentunut, ja sille kannattaisi tehdä jotain nyt eikä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti